Kuopion Matkailupalvelu on ollut
Kuopion alueen mediassa esillä viimevuosina vähemmän
mairittelevissa merkeissä. Alkunsa mediassa tapahtuva ihmettely sai
noin suurinpiirtein silloisen toimitusjohtajan Heikki Kähäränirtisanomisesta. Myöhemmin ihmeteltiin mediakuuluisan
toimitusjohtajan Jari Piiraisen valintaa ja lopuista ulostuloista
onkin huolehtinut matkailupalvelun hallitus.
Nyt ollaan rakentamassa Kuopion ja
alueen uutta matkailumarkkinoinnin tulevaisuutta “kovalla”
tohinalla ja moni kysyy, onko suunta oikea.
Kuka Kuopion Matkailupalvelua johtaa?
Mitä yhteistä on seuraavilla?
- kuvapankkiyrittäjä
- päiväkodinjohtaja
- eläkeläinen
- sairaanhoitaja
- ympäristötieteiden tohtori
- toimittaja
Ne ovat ammattinimikkeitä, jotka ovat
edustettuna Kuopion Matkailupalvelu Oy:n (KMP) hallituksessa. Ammatit
ovat arvostettavia ja ihmiset hienoja, mutta ajatuksia herättää
kysymys matkailualan osaamisesta. KMP:n hallitus näet valitaan
kunnallisvaaleissa määrittyneiden poliittisten voimasuhteiden
perusteella ja se ei mielestäni takaa matkailualan osaamisen
edustusta Kuopion alueen tärkeimmän
matkailumarkkinointiorganisaation johdossa.
Kuopion Matkailupalvelussa on
toistaiseksi myös yhtiömuodosta johtuen toimitusjohtaja. Hänen
roolinsa on nyt syrjäänvetäytyvän Jari Piiraisen mukaan toteuttaa
hallituksen tahtoa. Onko se sama kuin matkailuelinkeinon edistäminen
Kuopiossa ja alueella - sen saa jokainen päätellä itse.
Näköpiirissä oleva ratkaisumalli
Viimeaikoina on Kuopion medioissa nähty
lausuntoja, joissa KMP on tuomittu lakkautettavaksi ja toiminta on
ajateltu yhdistettävän Kuopion kaupungin markkinointiosastoon.
Toisaalta on Kuopion kaupungin vetämänä aloitettu alueen brändin
kirkastamiseen tähtäävä hanke, jonka yhtenä lopputulemana
toivotaan olevan maakunnallinen markkinointiyhtiö, joka laajalla
saralla huolehtisi Kuopion seudun vetovoimaisuudesta – matkailu
mukaanlukien.
Matkailuyritysten yksi huolista on jo
vuosia ollut se, että KMP:n toiminta on välillä aika kaukana
yritysten toiveista. Toiveiden kuuntelussa ei välttämättä ole
onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla ja tähän voi helposti
etsiä syitä virkamiesmäisestä toiminnasta ja poliittisesta
hallinnosta samoin kuin henkilökunnan sitoutumisesta ja
tietotaidosta. Toisiko puhtaasti kaupungin organisaatioksi
integroiminen muutoksen yritysten kuunteluun ja toiminnan
kissamaiseen reagointiin? Epäilen vahvasti, ja pelkään, että itse
asiassa mentäisiin juuri vastakkaiseen suuntaan.
Mikäli puolestaan toimintamalliksi
muotoutuu brändihankkeen tuloksena maakunnallinen markkinointiyhtiö,
niin kysymys on, että ketkä sen yhtiön muodostavat? Tuleeko
yhtiöstä usean kunnan muodostama uusi virkamiesorganisaatio, vai
tuleeko sinne yritysten ääni mukaan. Ja jos yrityksillä on
mahdollisuus tulla osakkaiksi, niin kenellä Pohjois-Savon
matkailuyrityksistä on PeeÄssän lisäksi lihaksia olla moisessa
mukana? Eli siis onko tulossa pienten matkailuyritysten kannalta
liian iso kuvio?
Kysynkin ihan selvästi, että onkohan
KMP:n tulevaisuutta pohdittaessa otettu huomioon mahdollisuus
laajentaa nykyisen osakeyhtiön omistuspohjaa yritysten ja Savon
Matkailun kuntien edustajilla? Uskoisin, että suunnattu osakeanti
olisi sellainen, ettei sitä ainakaan olankohautuksella ohitettaisi.
Tällöinhän olisi mahdollista keventää Kuopion kaupungin
rahoitustarvetta KMP:lle ja samalla saada hallitustyöskentelyyn sekä
omistajaohjaukseen mukaan ihan oikeita matkailualan ihmisiä.
Lopuksi
Eipä käy kateeksi rauhaiselostaan
KMP:n toimitusjohtajaksi pitkäaikaishorroksesta herätetyn kohta
entisen myyntipäällikön Tarja Mannisen pesti. Ristituleen joutuu
selvittelemään/selittelemään asioita, joiden valmisteluun ei ole
voinut osallistua ja joiden lopputulosta ei voi määritellä.
Toisaalta haluan sanoa, että ymmärrän
kyllä täysin, jos joku tästä kirjoituksesta ottaa nokkiinsa. En
kuitenkaan koe, että on hyvää ja asioita edistävää hyssytellä
ja olla aina olevinaan samaa mieltä, vaan rohkaisisin mieluummin
useampiakin ihmisiä rehellisesti ja avoimesti kertomaan tuntonsa.
Muuten matkailun kehittäminen muotoutuu jatkossa savolais-kreikkalaisiksi olympialaisiksi.
2 kommenttia:
Politiikkaa ja jonkin verran kaupungin omaa mavi-toimintaa tuntevana näkemykseni on samansuuntainen. Ei tule toimimaan ainakaan virastopohjalta. Pitää olla vähintään nykyisen oy:n kaltainen puolijulkinen taho, jotta liiketoiminnalliset intressit eivät unohdu kokonaan. Virastot erikoistuvat kuluttamaan kaiken rahan mitä saavat, koska julkinen rahoitus toimii niin. Kun mukana on yksityisiä osakkaita näin ei voida enää tehdä. Eikä juuri muutenkaan puuhastella.
Yksi asia näyttää varmalta: Se ettei kenelläkään ole vielä suurta visiota tulevaisuudesta. Esimerkiksi Tahkoa ei meinata edes muistaa tässä yhteydessä eikä sen tulo "omaksi asiaksi" ole vielä mennyt kuopiolaispoliitikkojen jakeluun. Tämän havaitseminen on ollut eräille nilsiäläisille shokki. Eli ymmärrys ei ole vielä sillä tasolla, että voitaisiin odottaa näkemyksellistä toimintaa.
Jos ja kun ei ole vahvaa näkemystä tulevaisuudesta, miksi aloitetaan sekä maakunnallinen ohjelma että ajetaan KMP alas?
Oma näkemykseni on, että tämän toiminnan parissa on liikaa väkeä, rahaa ja tavoitteita. Vähemmällä saisi enemmän aikaan jos suunta olisi selkeä ja uskallettaisiin erikoistua esim. nettiin.
Täytyisi pitää myös huolta siitä, ettei saman tahon anneta päättää sekä tavoitteista että keinoista. Esimerkiksi taannoin ei riittänyt vain parantaa Kuopion vetovoimaa, vaan se piti tehdä nimenomaan perustamalla ns. huvipuisto.
Esimerkiksi käskynanto "uudistakaa Kuopion imago niin ettei se ole enää kalakukko ja ikäloppu" ja vapaat kädet sen toteuttamiseen voisi olla motivoiva lähtökohta, riippumatta shekkivihkon paksuudesta.
Olen samaa mieltä Tahko-osaamisesta Kuopiossa. Kuopion Matkailupalvelussa ei kokonaisuutena ole Tahkon suhteen näkemystä, samoin kuin ei muihinkaan Savon Matkailun alueisiin nähden.
Raha ei aina ratkaise, vaan osaavat ja motivoituneet työntekijät, joilla on selkeät tavoitteet ja niihin tarkat mittarit. Nuo kaikki ovat utopiaa KMP:ssä - kokonaisuutena.
Lähetä kommentti