Matkailumarkkinointia tehtäessä on
tapana luetella vetovoimatekijät, joihin matkailijoiden haaliminen
perustuu, eli matkustuksen syitä. Syitä keksitään markkinoinnin perustaksi useita, mutta
yleensä aina tärkeimmäksi mainitaan luonto ja tapahtumat. En halua
väheksyä kotiseutuni luontoa tai hienoja tapahtumia, päin vastoin,
mutta nyt kuitenkin härnään aivoja ja luettelen mielestäni kolme
tärkeintä syytä matkustukselle Itä-Suomen kaupunkeihin ja sitten
on pohdintaa näiden suhteesta matkailumarkkinointiin.
Kaupungin liiketoiminta
Kaupungin liike-elämä tuottaa aina
yhteyksiä, jonka vuoksi matkustetaan kyseiseen kaupunkiin. Tämä
matkailu tilastoidaan matkailutilastoissa ammattiin liittyvänä
matkailuna (esimerkkinä Kuopion majoitustilastot). Turhan usein tämä yksinkertaistetaan
kokous- ja kongressimatkailuksi, vaikka kyseessä on laaja joukko
syitä, liikeneuvottelut, tuote-esittelyt, korruptio,
työhyvinvointi, piiloincentive, jne. On myös liiketoiminnan
generoimia matkailua, joka kirjautuu väärään kategoriaan
vapaa-ajan matkailuksi.
Vapaa-ajan asunnot
Koko Suomen laajuisesti suurin
matkustuksen syy on vapaa-ajan asunnoille, eli suomeksi sanottuna
mökeille matkustaminen. Suurin osa mökeistä on omilla
paikkakunnilla, mutta yli puoli miljoonaa suomalaista matkustaa
säännöllisesti oman paikkakunnan ulkopuolelle
vapaa-ajanasunnolleen (Tilastokeskuksen raportti mökkimatkailusta). Mökkeilyssä on huomionarvoista se,
että kun joku on kerran sijoittanut mökkiin, niin hän käy siellä
useita kertoja vuodessa tuoden tasaista matkailutulovirtaa
mökkipaikkakunnalleen.
Sukulaisten luona vierailu
Suomen muuttovirta suuressa kuvassa ei
ole sunntautunut etelästä Itä-Suomeen, vaan päinvastoin. Tämä
on synnyttänyt melkoisen nipun perhesiteitä, jotka yhdistävät
Itä-Suomea esimerkiki pääkaupunkiseutuun tuottaen runsaasti
matkustusta sukuloinnin merkeissä.
Mitä merkitystä näillä on matkailumarkkinoinnissa?
Matkailumarkkinoinnin tavoitteita ja
toimenpiteitä mietittäessä on ihan tervettä pysähtyä silloin
tällöin pohtimaan, että mikä on tuotos-panos -suhde. Esimerkiksi
jos käytetään matkamessuihin 100000 euroa ja saadaan käymään
osastolla pari tuhatta ihmistä, joista joka toinen kertoi tarinan
lapsuudesta, kuinka asui juuri markkinoitavalla alueella, niin onko
se parempi kuin käyttää 100000 euroa siihen, että saadaan 20
uutta mökinomistajaa alueelle? Ihan ilman laskelmia veikkaan, että
mökkiläiset jättävät vuosien saatossa aika reilusti enemmän
rahaa alueelle, kuin matkamessuilla matkustuskipinän saaneet
asiakkaat. Selvää on se, ettei matkailumarkkinointi pelkästään
riitä tuomaan mökinomistajia alueelle, vaan tarvitaan myös
muitakin toimenpiteitä, kuten oikeanlaista kaavoitusta. Jos
kuitenkin matkailumarkkinoinnista vastaavat tahot iskisivät kättä
kaupungin kaavoitussuunnittelun kanssa, niin tuloksena saattaisi olla
pysyviä, varmoja matkailutuloja.
Samoin kun seuraavan kerran mietitään
kokous- ja kongressimatkailun markkinointia, niin kannattaisiko
hieman laajentaa näkökulmaa? Isot kongressit luonnollisesti tuovat
isoja kertatuottoja, mutta todellisuudessa on olemassa tasainen virta
liikematkusta ympäri vuoden. Tätä virtaa voi kasvattaa älykkäällä
ja tarkasti kohdennetulla markkinoinnilla. Tämän markkinoinnin
kohde saattaa itse asiassa olla omalla paikkakunnalla ja nimenomaan
alueen liike-elämässä, joiden aktivointi on avainasemassa. Toki
markkinoinnin lisäksi tulee miettiä myös tuotekantaa ja sitä,
että pitääkö työn vuoksi matkustaville tehdä erityisesti heille
suunniteltuja tuotteita.
Itä-Suomessa sukuloivien ihmisten
käyttäminen matkailumarkkinoinnissa onkin mielenkiintoinen juttu.
Hehän ovat ihmisiä, joilla on jonkinlainen tunneside alueeseen ja
kuitenkin he asuvat muualla ja toisin sanoen heillä on sosiaalinen
piiri jossain muualla. Nykyisen sosiaalisen median valtakaudella on
periaatteessa olemassa kanavat, joiden kautta jokainen yksittäinen
ihminen voi toimia markkinoija – tietoisesti tai tiedostamatta.
Kuka keksii sen keinon, jolla mahdollisimman tehokkaasti aktivoidaan
nämä ihmiset ketomaan omille piireilleen oman alueensa hyvistä
puolista? Aktivointi voi tapahtua luonnollisesti verkossa
yllpitämällä mahdollisimman aktiivisia sosiaalisen median kanavia,
joissa muualla siirtyneet voivat käydä muistelemassa juuriaan ja
samalla mahdollisesti jakaa materiaaleja kaveripiirilleen. Toisaalta
olisi mielenkiintoista pohtia sitä, miten saataisiin kotiseudullaan
vieraillulla olevat ihmiset jakamaan mahdollisimman paljon mielikuvia
ja oikeita kuvia reissustaan kavereilleen. Esimerkiksi voitaisiin
koettaa saada vierailija tykkääjäksi mahdollisimman monelle
alueelta olevalle Facebook-sivulle viljelemällä kaupunki täyteen
näille sivuille osoittavia QR-koodeja.
Tässä oli nämä ajatukset, jotka
ehkä saattavat aueta hiukan vaikeasti, mutta jos ei toisella
lukemiselle selviä, niin kommentti tuohon alle ja voidaan
keskustella asiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti