Hiljaa, olet Järvi-Suomessa

MEK on suorittanut alueprofiloinnin, jonka kansantajuisena lopputuloksena on kaksi asiaa. Ensinnäkin Suomi jaettiin neljään alueeseen, jotka ovat Lapland, Lakeland, rannikkoalue ja Helsingin seutu. Toisaalta nämä alueet jaettiin teemojen mukaan, joita neljälle alueelle löytyi kolme: Cultural Beat, Wild & Free ja Silence, Please.

Jep.

Alueellinen jako markkinointikokonaisuuksiin voi olla todella kannattavaa, tästä on hyvä osoitus Lappi, joka on esiintynyt pitkään Lappina. Järvi-Suomessa taas on ollut vaikka millaista viritystä, joista yksikään ei kuitenkaan ole jäänyt elämään. On ollut Lakeland-hanke, Saimaan Matkailu yms. iloviestejä. Yleensä toimenpiteet ovat kuitenkin kaatuneet alueen heterogeenisuuteen ja keskinäisiin kaunoihin. Yleisesti ottaen isot kokonaisuudet Järvi-Suomessa ei ole toimineet pitkään, tai ainakaan tehokkaasti. Nytkin Lakeland –alueesta tuli MEK:in jakamana kohtuullinen, eli siihen kuuluvat mm. Tampere, Lahti, Jyväskylä, Himos, Kuopio, Tahko, Lappeenranta, Vuokatti, Joensuu jne. Yhdistävänä tekijänä näille on siis jatkossa se, että ne ovat Lakeland –aluetta ja se niiden kantava markkinoinnillinen teema (Suomen valtion suulla) on Silence, Please.

Edellä mainitut kohteet ovat siis jatkossa hiljaisuuden tyyssijoja. Epäilen. Kyllä totuus on se, että matkailijavirrat myös Lakeland -alueella ovat hyvin aktiivisilla ajatuksilla liikkeellä. Esimerkiksi kun kerroin tästä MEK:in linjauksesta yrittäjille Tahkolla, niin aluksi kaikki nauroivat hersyvästi, mutta kun ajattelu meni pidemmälle, niin ei enää hymyilyttänyt; Tahkon mainetta kiihkeänä ja elävänä matkailukeskuksena ei jatkossa enää MEK:in markkinointi tuekaan, vaan matkailijoille luodaan mielikuvaa paikasta, jossa saa olla hiljaa, omissa ajatuksissaan, saunan voi itse lämmittää ja naapuria ei näy missään, joten kahvitkin voi keittää itselleen.

Meniköhän nyt hyvin?

Ihan olen tässä koettanut myös miettiä, että miten moni matkailualue maailmassa ihan oikeasti ratsastaa sloganeilla ja kaipa niitä on. Nyt en vaan muista yhtään. Konkreettisia alueita ja paikkojen nimiä kyllä tulee heti mieleen. Tuntuisi jotenkin siltä, että reaalimaailman asioihin tukeutuminen olisi helpommin miellettävää, kuin käskymuotoiset kehotukset olla hiljaa.

Toivottavasti olen väärässä, kun pelkään tämän linjauksen tuloksia. Saatan olla liian skeptinen, mutta MEK on viimeaikoina tehnyt radikaaleja, lähes onnistuneita toimenpiteitä, kuten ulkomaantoimintojen pompottelu ja visitfinland-portaali, joka sinällään oli halpa toimenpide. Voisi olla hyvä välillä mennä ihan maalaisjärjellä eteenpäin.

Mutta näin joulun alla teemaan hyvin sopii joululaulu, jossa sanotaan: ”Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu.”

Museovirasto ja matkailu

Monesti olen törmännyt ihan käytännön elämässä siihen tosiasiaan, että museovirasto on yksi matkailun suurista tekijöistä. Valitettavasti.

Kuten tunnettua, iso rooli matkakohteen valinnassa on kohteen tarjonta ohjelman ja nähtävyyksien osalta. Suomessa suurin osa tarjonnasta liittyy luontoon, mutta on Suomeen pesiytynyt myös hienoja kohteita, joilla on historiallista arvoa niin paljon, että museovirasto on ottanut ne valvovan silmänsä alle. Nämä kohteet voisivat olla runsaan ja toimintaympäristöltään mielenkiintoisen sisältötuotannon paikkoja – erityisesti tapahtumien järjestäminen monissa kulttuurihistoriallisesti merkittävissä kohteissa olisi erinomainen asia.

Monilla kohteilla ei luonnollisestikaan ole sen suurempaa käyttöä, mutta esimerkiksi Olavinlinna ja Lappeenrannan linnoitus ovat oivia ympäristöjä erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Jo pelkästään kohteiden historiallisen arvon vuoksi kohteiden käyttö on luonnollisestikin rajoitettua, mutta kyllä luulisi olevan luonnollista, että jotakin sentään voisi tehdä. Eriskummallista on ollut havaita, että joillakin ihmisillä tuntuu olevan tarve käsitellä museoviraston hattu päässään suojeltuja kohteita siten, kuin ne olisivat posliinista tehtyjä ja kaikenlainen käyttö on pahasta. Esimerkkinä käy mainiosti Olavinlinna, jossa on toisaalta vuosikymmenet järjestetty upeita tapahtumia, mutta taas toisaalta viimeiset vuodet on tuskailtu sitä, että miten yhden ihmisen toiminta voi olla esteenä kaikelle kehitykselle. Tämän johdosta on Savonlinnan tapahtumakartalta hävinnyt hienoja tapahtumia tai ne ovat vaarassa ja toisaalta Olavinlinnan käyttö toisi varmasti oikein toteutettuna rahavirtaa museovirastolle päin. En usko hetkeäkään, että museovirastolla on liikaa pääomia nykyisen suojeltujen kohteiden massan ylläpitoon ja ehostuksiin.

Eli herätys museovirasto! Suojelluissa kohteissa voidaan toteuttaa tapahtumia, kuten Olavinlinnan oopperajuhlat osoittavat ja tuloksena on tuloja Suomelle ja kohteen lähiympäristölle, kuten matkailuelinkeino ja kauppa. Tätä reittiä syntyy verotuloja ja kunnat voivat hyvin. Pitkää reittiä ajatellen myös museoitujen kohteiden ylläpitoon riittää paremmin varoja näin toimittaessa. Paljoa ei tarvita, aluksi voisi museovirasto luoda raamit sille, että millä ehdoilla sen kohteissa voidaan tapahtumia järjestää. Seuraavaksi voisi olla järkevää rekrytoida asiakaspalveluhenkinen tapahtumakoordinaattori museovirastolle, joka varmistaisi, että museoviraston edut tulee huomioitua, mutta kuitenkaan yksikään potentiaalinen tapahtuma ei jää järjestämättä sen vuoksi, ettei museovirastosta saada vastauksia alkuvaiheen kysymyksiin.

Olisi hienoa nähdä, että museovirasto ottaisi ja alkaisi keskittyä rooliinsa matkailussa, ja sitä kautta yhteiskunnan hyvinvoinnissa, alkamalla oikeasti toimia siten, että museoviraston kohteet saataisiin eläväksi. Ei yhtään tänä päivänä suojeltua rakennusta varmaankaan ole rakennettu patsaaksi?

Savonlinnan Innovaatiokeskus

Mielenkiintoinen asetelma on mielestäni Savonlinnan Innovaatiokeskuksessa. Yhtiö on ongelmissa kassan kanssa ja sitä arvostellaan kovasti ja mikäli yhtiön toimintaa arvioi maantieteellisesti yli sadan kilometrin päästä, niin ainakin suhteessa yhtiön nimeen on varmasti aihettakin krittiikkiin. Toisaalta savonlinnalaisilla saattaisi olla hiukan erilainenkin ajatus mahdollinen, sillä helposti tulee mieleen, että Innovaatiokeskus on paikallisiin tarpeisiin imetty alueellinen toimija.

Yhtiön nettisivuilla sanotaan:

Yhtiö toteuttaa matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskusohjelmaa Itä-Suomessa.

Mitähän se tarkoittaa? Minusta Savonlinnan Innovaatiokeskus toimii paikallisesti Savonlinnassa ja sen alueen matkailussa. Kuvaavia ovat Innovaatiokeskuksen toimintaan liittyvät kommentit Itä-Savon nettisivuilla. Erityisesti kiinnitti huomiota osaamiskeskusjohtajan kommentti, joka oli hyvin Savonlinna-keskeinen.


Eli ehkäpä savonlinnalaisilla ei ole niin paljoa syytä harmitteluun, mutta muualla Itä-Suomessa saattaisi olla hiukan aihetta arvioida, miten laajalti Innovaatiokeskus on osaamiskeskusohjelmaa Itä-Suomessa hoitanut.

Tietoyhteiskunta vai paperin pyörittäjiä

Tämä kirjoitus liippaa vain etäisesti matkailubusinesta, mutta alaa kuitenkin koskettelee. Hain nimittäin puolihuvikseni ammattikorkeakouluun matkailualan opintoihin näin aikuisiällä. Systeemi sinällään on mainio, kun suurimman osan opinnoista voi suoritella etäopiskelun avulla ja vain osa opinnoista on ns. lähijaksolla. Idea on hyvä ja tällä keinolla käytännön työssä saatua oppia on mahdollista syventää koulun penkillä.

Hauskuutta vain aiheutti hakuoperaatio, kun piti toimittaa todistuksia aiemmista synneistä. Täkllöin totesin, että eihän minulla ole enää tallessa vanhaa yliopiston päästötodistusta, sillä jos ollaan rehellisiä, niin eihän sitä mihinkään ole tarvinnut. Kysyinkin tällöin, että eikö koulujen ja oppilaitosten välillä siirry tieto sähköisesti ja vastaus oli ei. Jaa, miksi ihmeessä?

Toinen asia, jota jäin miettimään, että kun yrityksille (ja näköjään oppilaitoksille) on erittäin tärkeää, että ihmisiltä löytyy työtodistukset, niin eikö asia voitaisi saada sähköiseen muotoon? Eikö työhallinto voisi luoda verkkopalvelun, johonka jokaisen työnantaja tulisi työsuhteen loppuessa käydä valmiille pohjalle naputtelemassa työtodistus? Olisi aika yksinkertainen tapa saada ihmisten elämä helpommaksi, kun ei tarvitseisi turhia säilytellä, eikä myöskään, kopioida, scannailla ja lähetellä niitä työnantajille. Palvelu sinäällään olisi salasanan takana ja työnhakija antaisi tunnuksen vaan hakutilanteessa työnantajalle ja homma pihvi.

Paljon olisi vielä petrattavaa paperittomassa maailmassa.

Mitä tapahtui Uppo-Nallelle?

“Uppo-Nalle ei jää auton alle”, oli slogan, jonka kuulin pienenä Uppo-Nallen suusta. Tämä tapahtui Kuopion Rauhalahdessa toimineella Uppo-Nallen kodilla.

Kuopiolla on ollut harvinainen onni olla Uppo-Nallen luojan Elina Karjalaisen elinpaikkana, jonka johdosta hänen kirjoittamansa Uppo-Nalle tarinat otettiin Kuopiossa hyvinkin omaksi. Uppo-Nallea hyödynnettiin jonkin aikaa matkailussa, kunnes homma loppui kuin seinään. Uppo-Nallen kotia ei enää ole.

Mitä tapahtui ja miksi Uppo-Nalle päätettiin haudata Kuopion perhematkailijoiden veturina? Huhuja on liikkunut kyseenalaisesta aktiviteeteista Elinan sairasvuoteen ympärillä. Ottiko joku taho “yksinoikeuden” Uppo-Nallen käyttämiseen ja johtiko tämä toimintojen alasajamiseen?

Tällä hetkellä Uppo-Nallea googlen kautta tehdyn haun mukaan käyttää toiminnassaan Kuopion Taitoluistelijat. Mihin tämä perustuu?

Mielenkiintoista olisi kuulla asiasta tietävien kommentteja.