Tässä blogissa aion ilman kahleita tarkastella itseäni askarruttavia asioita liittyen matkailuelinkeinoon Suomessa. Lähtökohtana käytän vain omaa kokemuspiiriäni, joten en sen myötä liiemmin pysty vannomaan mielipiteiden universaalia totuusarvoa.
lauantai 15. elokuuta 2009
Vesijetti - Järvi-Suomen yhdistävä tuote?
Järvi-Suomen tuotteistaminen on ollut haasteena koko tunnetun ihmismuistin ajan. 60-70-luvuilla muodostui kohtuullisen voimakas mökki ja järvi –tuotteisto, joiden avulla saatiin kesäisin houkuteltua alueelle mukava määrä saksalaisia mökkeilijöitä. Myöhemmin 2000 –luvun vaihteen molemmin puolin alkoi kehittyä voimakas venäläisturismi Suomeen ja sen kärkenä on edelleen mökki ja järvi. Pistemäiset matkailutuotteet, kuten mökki ovat haasteellisia kehittää kokonaisuuksiksi tai toisin sanoin – niiden yhteyteen on hankala paketoida useita palveluita, koska tarvittava kriittinen massa yleensä puuttuu.
Mökkien ohella jonkinlaista suosiota (varsinkin Alankomaissa) on saavuttanut autokiertomatkat, jotka kiertävät tunnetuimpia kaupunkikohteita ennakolta määritellyllä reitillä. Tuote on ihan hyvä, mutta ei erityisemmin hyödynnä Järvi-Suomen hienoimpia ominaisuuksia.
Mielestäni paras tapa hyödyntää maailmanlaajuisesti erityistä järviverkostoamme on liikkuminen järvellä ja järviä pitkin, koska vesiltä käsin Suomi näyttäytyy kauniimmillaan. Näinhän järviä on Suomessa historiallisesti hyödynnetty, mutta nykyisellään aika vähiin on jäänyt todellinen liikkuminen vesistöjä pitkin. Yksinkertaiselta kuulostava ajatus, mutta jotakin vaikeaa siinä täytyy olla, kun tällä hetkellä järviä pitkin pääsee matkustamaan vain parilla risteilylaivalla ja harvoilla vuoroilla ydinkesällä. Toisaalta tietysti on olemassa vankka joukko suomalaisia veneilijöitä, mutta ulkomaalaisia vesillä vähemmän näkee.
Menneen viikon olen juuri käyttänyt parin ranskalaisen matkanjärjestäjän kanssa tutkien Järvi-Suomen kohteita vesijeteillä liikkuen. Täytyy sanoa, että itsekin olin vaikuttunut kokemuksesta ja enkä vähiten sen jälkeen kun sovittiin, että ensi kesästä alkaen ranskalaisia asiakkaita alkaa tulla järviämme ihastelemaan kyseisellä tavalla. Vesijetin etuna on ajamisen elämyksellisyyden lisäksi se, että sen liikkumisnopeudella voi loman aikana todella kulkea halki koko järvialueen ja aikaa jää myös kohteissa toimintaan. Lisäksi väline mahdollistaa yksilöllisemmän reittisuunnittelun risteilylaivoihin ja julkisiin liikennevälineisiin verrattuna, sillä jetillä pääsee pientenkin matkailukohteiden rantaan ja monesti suoraan kohteen ytimeen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mitähän tähän sanoisi... Tärkeintä mulle on, että pysyt vesijettisi kanssa kaukana pohjoisesta.
Heh, osaan arvostaa selkeää mielipidettäsi. Toisaalta ei kai pelkoa, kun pohjoisessa taitaa vesistöt olla hiukan heikot tähän hommaan. Siellähän toimitaan rauhallisemmin ja lähinnä kovasti erilaisen moottorikelkkailutoiminnan puitteissa:)
Lähetä kommentti